Päiväkalastusretki Kaartilanselälle
20.7.2018
Saimaa Dreamsin vene lipuu kohti Sulkavan kalaisaa Kaartilanselkää. Tänään tavoitteena on löytää reilun kokoista haukea keskellä kuumaa iltapäivää. Veden pintalämpötilat ovat yhä nousussa ja uskomme, että kalat lymyilevät hieman viileämmissä vesikerroksissa. Saa nähdä, syökö kala lainkaan näin keskellä kuumaa kesäpäivää. Mukana Saimaa Dreamsin veneessä ovat tällä kertaa Hotin perhe Nummelasta: Aleksi, 9, ja Minja, 11, vanhempineen sekä Kerttu-koira.
Kalastus aloitetaan valitsemalla sopivat vaaput. Kuuman ja kirkkaan sään vuoksi siimat varustetaan reilun kokoisilla punteilla: uskomme kalojen olevan pohjan tuntumassa, viileämmässä pohjavedessä. Ärsykevärit saavatkin hauet haksahtamaan uistimiimme ja pääsemme heti toden teolla kalastuksen makuun! Kaikuluotain piirtää kaloja pohjan tuntumaan, mutta päätämme jättää muutaman uistimen myös hieman pinnempaan iltapäiväruokailujaan aloittelevien kuhien kiusaksi. Hauen pyytämisen lomassa saammekin kuhan ja muutaman ahvenen.
Enonvedelle päin siirtyessä saamme plaanarista hieman karkeamman tärpin. Kalan väystyksen jälkeen Aleksilla onkin hymy herkässä: Kahden kilon kuha sylissä on nimittäin helppo hymyillä! Kolmen tunnin uistelun jälkeen siirrymme evästämään Linnavuoren jylhiin maisemiin. Samalla pysähdyksellä siivosimme myös saamamme kalat. Tämäkin oli varsin uutta ja jännittävää erityisesti perheen pienimmille.
Kellon tullessa iltakahdeksan, väsyneen, mutta onnellisen kalamiehen Aleksinkin on aika jättää kalat uiskentelemaan ja matkustaa perheineen mummolaan. Vastalauseista päätellen kalamies olisi jäänyt mieluummin Sulkavalle.
Kiitos Hotin perheelle loistavasta kalastusseurasta!